Meitä tarkaaillaan -video

Local Alin ep-trilogian toinen osa, EP2, julkaistaan Solitin kautta 30.8.2019

The Duplo!– ja Gim Kordon -yhtyeistä tuttu Aleksi Pahkala julkaisi ensimmäisen maistiaisen tulevalta Local Al – EP2 julkaisulta, joka julkaistaan 30.8.2019 Solitin kautta. ”Meitä tarkkaillaan” on inspiroitunut tapahtumasta, jonka Local Al todisti mielenosoituksessa Kiinan presidentin valtiovierailun aikana.

Aleksi Pahkala julkaisi Local Al – nimellä ensimmäisen soolo-EP: nsä alkukesästä 2019. EP:n maalaileva avausraita En luovuta keräsi kehuja aina Australiassa asti ja nosti Local Alin kotimaiselle musiikkikentälle, räväkästi rokkaava Selkään puukkoja taas esitteli Local Alin tylymmän puolen, kappale nousi mm. Brittien Spotifyn The Punk List -soittolistalle ja herätti ihastusta myös punkpiireissä. EP:n popimpi rakkauslaulu Nämä rannat kuuluvat meille taas nousi Soundi-lehden kesän parhaita kappaleita vilisevälle Parasta juuri nyt – soittolistalle. Siinä missä ensimmäinen EP käsitteli elämää ja rakkautta, käsittelee ihmisoikeusaktivistinakin tunnettu Pahkala trilogian toisessa osassa maailman tilaa poliittisesta ja ihmisoikeudellisesta näkökulmasta. Pahkala kirjoittaa kappaleesta näin:

”Meitä tarkkaillaan -kappale palaa kevääseen 2017, kun Kiinan presidentti Xi Jingping oli valtiovierailulla Suomessa, Suomen 100-vuotisjuhlavuoden yhtenä juhlituimmista vieraista. Xi Jingpingin autosaattueen lipuessa Helsingin Espalanadia oli puisto täyttynyt punalipuista. Yksi henkilö kaivoi kuitenkin esiin Tiibetin lipun, mutta poliisi kielsi lipun näyttämisen ja kertoi ainoastaan punalippujen olevan sallittuja Esplanadilla. Tiibetin lippua kantanutta henkilöä pyydettiin siirtymään kauas Xi Jinginpingin näkymättömiin, Kiinan ihmisoikeustilannetta kritisoivan mielenosoituksen joukkoon.” Pahkala sattui juuri tapahtuman hetkellä kävelemään Esplanadilla ja kuvasi tapauksen.

”Samalla kun Kiina polkee ihmisoikeuksia ehkä pahemmin kuin koskaan, on se myös valtava mahti, jota ei haluta loukata. Kiinalaiset teknologiayhtiöt ovat maailmanluokan jättejä, jotka toisaalta omistavat Supercellin kaltaisia yhtiöitä ja kilpailevat Googlen ja Facebookin kanssa maailman dominanssista, mutta samalla useiden lähteiden perusteella auttavat Kiinan valtiota tarkkailemaan kansalaisiaan ja hiljentämään oppositiota.”

Advertisement